Muistio Kurki-Suonioille, niinhyvin nykyisille kuin myös entisille ja toivottavasti tuleville

Krohn nimen suomentaminen lähti alkuun itsestään Julius Krohnista. Hän katsoi sen isänmaalliseksi ja kansalliseksi kutsumukseksi. Suomalaisuuden hyväksi hän oli radikaalinen. Muistammehan kaikki senkin, miten hän vastoin omaa ja morsiamensa äidinkieltä perusti aikanaan ensimäisen suomenkielisen sivistyskodin, turvautuen sulhasena morsiamensa Emma Nybergin kanssa keskenään ensi aluksi sanakirjaankin, - josta itse J.V.Snellman kuulemma sanoi, Theodolinda Hahnssonin kertoman mukaan, "Var det nu så nödvändigt?" Kirjailijanimekseen hän otti Suonio. Täydestä nimensä suomentamisesta häntä pidätti kunnioitus isäänsä Leopoldia kohtaan, joka silloin vielä ei olisi sitä ymmärtänyt. - eihän tämä edes ollut oppinut kunnolla puhumaankaan suomea. Nimensuomennos kyti kutenkin jollakin tavalla jatkuvasti suvussa. Minun lapsuuskodissani se virisi voimakaammin esille noin v. 1906-10 ollessani normaalilyseon alaluokilla. Siihen aikaan käsitin isäni, Ilmari Krohnin, myöskin periaatteessa olevan sen puolella. Häntä esti se, että hän ei tahtonut sitä tehdä ilman Kaarle veljeänsä. Kaarlehan toimi suomalaisuuden alalla, hän, Ilmari, vain musiikin parissa lähinnä. Olisi tuntunut varjon heittämiseltä vanhemman veljen päälle suomentaa nimensä ilman hänen mukaan tuloaan. Kaarle taas - vaikka ilmaisi tosin hyväksyvän kantansa nimien suomentamisasiassa meillä yleensä - katsoi itsensä sidotuksi lupaukseen, jonka hän oli antanut isoisällensä Leopoldille pikkupoikana [Aune Krohnin mukaan se oli isoäiti, "mummuli"]. Tämä oli kuulemma sanonut jonkin nimenvaihdoksen yhteydessä - oliko edes suomentamisesta lainkaan kysymys, siitä ei ole tietoa - pojanpojalleen, että "ethän sinä vaan vaihda koskaan nimeäsi", mihin Kaarle oli vastannut myöntävästi. Tämän ainoan syyn Kaarle setä sanoi minulle, muuten lämpimän myönteisen kantansa esteeksi.

Kaikki me siihen aikaan ajattelimme nimeä Suonio. Parin vuosikymmenen kuluessa kävi yhä ilmeisemmäksi, että Suonio nimi oli käytössä, jopa suorastaan otettu käyttöön, jo aivan liian monella taholla meidän sukumme ulkopuolella. Mm. näyttelijä Eevert Suonio sanoi ottaneensa tämän nimen, koska ihali niin isoisääni. Myöskin karisi meiltä se luulo, että Krohn nimi edes Suomessa olisi meikäläisiin rajoittuva. Totuushan on kaikkea muuta. Annankadun 25:ssä asui suoraan allamme maisteri Tekla Krohn, muuttomatkalla Vehkalahdelta Helsinkiin laivalla poikettiin Loviisaan, jossa näimme silloin suuren kyltin "J.H.R.Krohn, Vin och Spirituosa Handel" - laskimme leikkiä, että senhän voi melkein lukea Ilmari Heinrich Reinhold Krohniksi. Jne, yhä kasvava joukko meille vallan vieraita Krohneja joka taholta Suomea, puhumattakaan Pohjois-Saksan, Norjan, Tanskan, Ruotsin ja Itämerenmaitten Krohneista. Kandidaattina jouduin kerran nuoren keuhkotautisen työmiehen kuolinvuotelle - hänen nimensä oli Ensio Krohn.

Tällaiset havainnot vahvistivat velisarjassamme tuon tuostakin uudelleen viriävää suomennoshanketta. Kävi ikäänkuin helpommaksi luopua nimestä, jonka kantajat jo Suomessakin olivat meille valtaosaltaan vieraita. Samalla selkeni se jo alussakin tunnettu toive, että sukunimen pitäisi merlkitä todella sukua - niin että kaikki nimen kantajat tiedettäisiin sukulaisiksi, vaikkapa etäisiksikin. Tämä merkitsi luopumista meille perinteellisestä Suonio nimen ajatuksesta.

Isän kanta nimen suomennokseen oli, käsitykseni mukaan, tällä välillä viilentynyt. Varsinkin punakapinan ajan kokemukset ja muut räikeät ilmiöt, joita hän murehti, tekivät hänet entistä kriittisemmäksi "kansaa" kohtaan. Ei hän kuitenkaan vähimmässäkään määrässä tahtonut estää meidän polveamme nimen suomennoksesta ja hyväksyi täysin sen motiivit. Mutta samaa myönteistä tukea, mitä käsitin hänen muinen hankkeelle antaneen, emme sen toteuttamisvaiheessa enää tunteneet saavamme. Varmaan siinä oli tilapäisiä mielialan vaihteluitakin hänellä.

Aune täti sitä vastoin, - jota en ollut osannut odottaa - vai enkö häntä vaan tuntenut tarpeeksi, - oikein lämpimästi kehoittikin meitä siihen, tajusi sen juuri isänsä hengen mukaiseksi asiaksi. Hän löysi kirjevarastostaan Julius Krohnin onnittelukirjeen, jonka hän oli lähettänyt jollekulle nimensä silloin suomentaneelle. Siinä J.Kr. tilitti myös omaa menettelyään ja selitti esteensä, josta edellä mainitsin, mutta lisäsi sitten "tehkööt sen minun lapseni tai lasteni lapset", - sen nimensuomentamisen, joka hänellekin oli sydämen ihanne. Tietysti nimestä luopumiseen liittyy yleensä tuntuva uhraus, ei sitä tarvitse kieltää. Mutta onhan suuri kunnia saada kantaa oman kansansa värejä siinä kaikille näkyvässä lipussa, mitä sukunimi merkitsee.

Tuon kirjeen löytyminen oli meille ratkaiseva sysäys ryhtyä toimiin kauan hankitussa asiassa. Julius Krohnin testamentti oli toteutettava. Suonio sellaisenaan ei enää voinut tulla kysymykseen. Suora suomennos preussin murteesta, Krohn = Kurki, ei myöskään käynyt päinsä. Osoittautui, että Suomessa oli jo ennestään hämmästyttävän monia Kurki-sukuja, toisistaan tietämättömiä, etenkin Karjalassa. Kurki-Suonio tuntui hyvin loogiselta. Isoisän Suonio säilyy. Ja mikä Suonio sitten kyseessä, sen ilmaisee tarkemmin etuosa, Kurki-Suonio siis.

Emme olleet ihan yksimielisiä. Aune täti esitti nimeä Ruoni - Karjalassa oli sanottu Krohnia Ruoniksi. Minä pidin sitä hyvänä, - lyhyt ja vaatimaton, asetin sen etusijaan. Mutta toiset kaikki suosivat enemmän Kurki-Suoniota, Felix esitti sen jopa ainoaksi mahdolliseksi, mihin hän myöhemmin voisi tulla mukaan, vaikka sillä kertaa Meri ei vielä ollut valmis suomennokseen. Muistini mukaan myös Oskar hyvin voimakkaasti puolsi nimeä Kurki-Suonio, ohi kaikkien muitten ehdotusten. Tämä lienee ollut myös isän ja äidin kanta, niin muistelen. Ja suomennoksen tapahtuessa 1927 [toteutui vasta syksyllä 1928] vihdoin kaikkien muodollisuuksien jälkeen, ja Kurki-Suonio nimen tultua myös laillisesti suojatuksi todelliseksi suvun nimeksi, jota ei kukaan ulkopuolinen saa omistaa, isä ja äiti antoivat sille täyden siunauksensa, oikein sydämen ilolla. Oli heidänkin mukaan tulostansa taas siinäkin vaiheessa puhetta. Kaarle sedän mukaantulemattomuuteen se kuitenkin raukesi. [Lisäys:] Tässä vaihessa Kaarle setä tosiaan vielä uudelleen harkitsi mukaantulemistaan eikä enää katsonut nykyolosuhteissa lapsuudessa antamaansa "lupausta" ehdottomasti sitovaksi. Mutta Helena täti vastusti suomentamista. Ja Kaarle setä sanoi, ettei hän nyt vanhana miehenä tässä tahtonut tehdä vaimonsa toivomusta vastaan.

Nyt puhaltavat maailmassa toiset tuulet. Julius Krohnin ihanteet eivät ole yleisesti korkeassa kurssissa. On täysin laillista, jos joku niistä luopuu ja menee toisen tuulen mukana, Ja meillä hyljätyillä, jotka tahdomme pitää noista vanhanaikaisista ihanteista kiinni, ei ole lupa millään tavalla moittia hylkääjiä. Uskomme heilläkin olevan omat ihanteensa ja tavoittensa, joskin Julius Krohnille vastakkaiset tässä kysymyksessä. Omasta puolestani toivon, että hänen jälkeläistensä suvun eheyttä joka tapauksessa joka taholla vaalitaan. Nimen erilaisuudesta huolimatta sitä on kauniilla tavalla tehty Setäläin ja Kallasten taholla ainakin.

Suvun merkitystä voidaan liioitella, sen palvomisesta voidaan tehdä itsekorotuksen ja naurettavan turhamaisuuden väline. Mutta suvun henkinen perintö voi sisältää myös sellaisia arvoja, joitten muistaminen ja omaksuminen - nöyrin ja uhrialttiin mielin - on sekä etuoikeutemme että velvollisuutemme.

Pelkäsin aikoinani Kurki-Suonio nimeä hankalaksi sen pituuden ja kaksiosaisuuden vuoksi. Täytyyhän minun se kirjoittaa joka päivä yleensä kymmeniä tai usein satojakin kertoja. Ja varsin vilkkaat ulkomaiset yhteyteni tuovat ongelmiin omat lisänsä. Kokemukseni kumminkin on, että hankaluudet ovat ylen vähäiset, myös vieraskielisten parissa, sen nimen aidon lippuarvon rinnalla. Taivuin tähän nimeen, muistaakseni erityisesti Felixin ja Oskarin takia, luopuen omasta ehdotuksestani, koska suomalaisuuden lippu oli minulle pääasia, minkä rinnalla sen yksityiskohtainen muoto jouti väsitämään, yksimielisyyden hyväksi. En tätä ole koskaan katunut ja olen täysin eläytynyt tähän nimeen.

Parhainkin ajallinen nimi katoaa maailman mukana. Elämämme tähtäyspisteenä on se katoamattomaan kutsumukseemme kuuluva voitto, jonka saavuttajalle Herramme lupaa "valkoisen kiven ja siihen kiveen kirjoitetun uuden nimen, jota ei tiedä kukaan muu kuin sen saaja."

Hämenlinnasa 29.11.1969
Ensio Kurki-Suonio